Olet sen arvoinen

Joka ikinen hetki me koemme elämää yhden tai toisen tilan kautta. Yksi on kokea elämää kärsimällä; toinen on kokea elämää ilman kärsimistä, mahdollisesti tyyneydellä, ehkä jopa kokemalla tietoista iloa ja mielihyvää elämän kauneudesta. Elämän kohtaaminen kärsimyksen kautta tarkoittaa stressin ottamista siitä mitä tapahtuu, ja stressiä synnyttää pelko, viha, syyllisyys, häpeä, yksinäisyys, eristyneisyys, turhautuminen ja kipu – joten kärsimys koetaan näiden olotilojen muodossa. Pohjimmillaan kärsimyksen kokeminen on epämukavan tunnetilan kokemista; epämukavaa siksi että tunnemme jotain mitä emme haluaisi tuntea koska pitäisi tuntua jotain muuta. Elämän kohtaaminen ilman kärsimystä on kauneuden kokemista elämässä, ja tuottaa kokemuksia tyyneydestä ja tyytyväisyydestä, yhteenkuuluvaisuudesta, inspiraatiosta ja innostuksesta,  elinvoimaisuudesta, ilosta ja sisäisestä rauhasta. Koemme elämää siis yhdellä tai toisella tavalla, jokaisen asian kohdalla jonka elämä eteemme tarjoaa. Asiasta riippumatta, asiat ovat vain mitä ne ovat, ja meidän valintamme määrää täysin sen millaisena ne koemme. Kumpi olemisen tila toimii ensisijaisesti motivoivana voimana elämässä?

Me itse luomme sen, kumman olotilan kautta koemme elämää. Helppo tapa päästä kokemaan kärsimystä, on tulkita jokin asia ongelmaksi, eli kehittää mielessä ongelma jostain asiasta joka tapahtumana on täysin neutraali. Olemme luoneet tyhjästä ongelman jota ei edes ole olemassa, ja sitten pistämme paukkuja siihen että yritämme ratkaista sitä. Kun yritämme käytännön teoilla ratkaista kuviteltua ongelmaa, joka on todellisuudessa vain väärinymmärrys, siitä voi seurata vain stressiä, tuhrautumista ja tuskastumista – eli kärsimyksen kokemista. Tarvitsee vain ajatella ajatusta ”ongelmasta” niin voi kokea paineen kasvavan sisällään, ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Pääsemme ”ongelman” tekosyyllä kokemaan kärsimistä ennen kuin mitään tapahtuu, sen aikana kun todellinen asia tapahtuu (vaikka siinä ei mitään ongelmaa olekaan), ja vielä pitkään (vuosia) tapahtuneen jälkeen voimme aktivoida itsessämme kärsivää tilaa sen suhteen mitä selitämme tapahtuneen. Mutta ”ongelma” sinänsä ei ole ”ratkennut” tai edes muuttunut mihinkään, koska asiassa ei alunperinkään ollut mitään ongelmaa. Asia vain tarjosi meille syyn ja ”oikeutetun perusteen” valita kärsimisen kokeminen. 

Yksi seuraus tästä kaikesta kyllä on: elämän pitkitetty kokeminen kärsimyksen kautta eristää ja vieraannuttaa: todellisesta itsestämme, elämämme tarkoituksesta, toisista ihmisistä – ja pikkuhiljaa nostaa kauneuden kokemisen rimaa yhä korkeammalle, tekee siitä haasteellisempaa koska mitä kauemmin vieraantumista kestää sitä enemmän luottamuksemme elämän kantavuuteen heikkenee. Verkko kiristyy nitisten ja natisten ja fyysinen elimistö pyrkii kyllä viestittämään meille tästä hyvin selvin signaalein.

Kauneuden kokemisesta tulee etäinen ja utuinen päiväuni, KOSKA yhä useammin VALITSEMME olla luottamatta omaan kykyymme kokea kauneutta. Luomme tämän olemisen tilan aivan itse, elämä ei ole sitä tehnyt meille. Olemme pyytäneet elämältä tilaisuutta päästä tutkimaan ”kuka minä todella olen?”, ja elämä on tarjonnut meille siihen mahdollisuuden. Tuosta mahdollisuudesta me luomme itse oman elämämme. Siinä missä tämä elämän omavastuu tuntuu liian vaikealta hyväksyä ja hyödyntää, VALITSEMME elää unessa, ja annamme maailmalle luvan rahastaa meitä sillä miten meidät ”tehdään onnelliseksi” ja pidetään onnellisina – erikoistarjouksen kuukausimaksun hinnalla. 

 Toinen tapa kokea asioita, on olla läsnä siinä mitä elämässä tapahtuu; ottaa siunaukset vastaan sellaisena kuin ne annettu on. Hyväksyä se mitä tässä hetkessä minun kohdallani tapahtuu, koska se on tarkoituksenmukaista: olen itse halunnut tätä – tai jos en ihan suoranaisesti tätä, niin olen halunnut sitä mihin tämän kaikki pyrkii minua ohjaamaan. Kaikella mitä elämässä tapahtuu on vain ja ainoastaan hyvä tarkoitus. Elämä on aina ja kaikkialla oikeudenmukaista, koska se pyrkii aina ohjaamaan siihen mitä olemme halunneet. Suostummeko myöntämään edes itsellemme mitä todella olemme halunneet, on eri asia – aina voimme valita kärsiä. Eikö tunnukin kummalliselta tämä ajatus:  meidän  voi olla vaikea hyväksyä ja ottaa vastaan se mitä itse olemme halunneet, vaikka olemme sitä itse halunneet? Katsokaa mitä ihmiset käytännön tasolla tekevät, siinä näkyy se mitä he todella valitsevat haluta, riippumatta siitä mitä he sanovat haluavansa. Ja kun katsotte niin nähkää myös, eli tulkitkaa oikein se mitä näette. Helpot selitykset tarjoavat vain helppoja tapoja valita kärsimyksen kokemista. Totuuden näkeminen vapauttaa.

Kun VALITSEMME kokea KAUNEUTTA, näemme asiat kauniina eikä ongelmina. Elämän kokeminen kauneuden kautta on totuudenmukaista, se elävöittää ja vahvistaa elinvoimaa, se uudistaa elämää. Elämä alkaa synkronisoitua, eli asioita alkaa tapahtua odottamatta ja itsestään – tai sanotaan näin: odottamatta kyllä, mutta ei itsestään koska asiat alkavat tapahtua meidän elämänsuunnitelmamme mukaisesti. Elämä alkaa kantaa, se mitä kutsutaan nimellä dharma alkaa nousta näkyväksi elämässämme. Universumi järjestelee itseään taustalla uusiksi tukeakseen meidän VALINTAAMME kokea kauneutta. Enemmän luovuuden virtausta, eheytymistä ja toipumista, odottamattomia kehityskulkuja ja ratkaisuja asioihin joissa emme ymmärtäneet edes ongelmaa olevankaan. Tarpeemme tyydyttyvät vaikka emme edes tienneet tarvitsevamme. Ajattelu selkeytyy kun havahdumme näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, itsemme mukaan lukien. Tietoisuus kirkastuu, äly terävöityy. Alamme kokea yhteenkuuluvaisuutta uusilla tavoilla. Mieli rauhoittuu, sydän lämpenee. Rentoutuu.

Kauneuden olotilan kokemisen ydin on siinä, miten siitä puuttuu ristiriitainen sisäinen höpinä. Mieli ei yritä taistella itsensä kanssa; mieli ei yritä enää voittaa yhtä ajatusta toisella. Jää tilaa ja aikaa olla läsnä. Antaa tapahtua. Ja tästä on mahdollista kurkottaa kohti transkendenttia kokemisen tilaa: sisäinen rauha ja ilo, aito myötätunto, elämän urheus ja totuuden kohtaaminen suoraan seurauksista välittämättä. Elämän virtaus meidän kauttamme, meidän hyväksemme. Elämän tuki meidän omien pyrkimystemme toteuttamisessa.

Kuten jo mainitsin aiemmin, monista ihmisistä voi tuntua ylivoimaisen vaikealta tai mahdottomalta ”valita” kokea elämää kauneudesta käsin. ”Miten minä voisin valita kun elämä on tällaista?” Tuohon voi sanoa vain: se on sitä millaiseksi olet sen itse valinnut; mitä hyvänsä voi käyttää tekosyynä kärsimyksen jatkamiseen jos niin päätät valita. Valinta on sinun, ja minun, ja MEIDÄN. Tästä elämästä poistutaan vain kahdella tavalla: tietoisina omasta yhteenkuuluvuudestamme ja tietoisina siitä miten olemme osallisina toisissamme, tai yksinäisyyden kuristaessa henki pihisten jalat edellä ja puupalttoossa. Kaksi mahdollista tapaa kokea kuolema, aivan kuten elämän kokemisessakin. Ja kuten jo myös mainitsin aiemmin, mitä pidemmälle kärsimyksen valitseminen etenee, sitä syvemmin ura kaivautuu juoksuhaudaksi ja sitä työläämpää on kiivetä sieltä ylös. Ja tässäkin kohtaa, se on silti meidän oma valinta joka ikinen hetki. Tietoisuus siitä miten olemme osallisina toisissamme, on ainut asia mikä tästä elämästä viedään mukana ulos, kuoleman kynnyksen tuolle puolen.

Ja on todellakin kyse MEISTÄ, ei vain minusta tai sinusta tai hänestä. Jos sinä et havahdu hyväksymään elämän kokemista kauneuden kautta, niin minulle jää loppupelissä vaihtoehdoksi vain kuolla yksin ja itseni unohtaen. Olkoon se kokemus armollinen, nopea sydänkohtaus jota ei ehditä elvyttää, koska minua ei kiinnosta kärsiminen – ei elämässä eikä kuolemassa eikä sen jälkeen.

Mutta sinun vuoksesi, olen valmis hyväksymään sen jos kauneuden valitseminen on sinulle liian ylivoimaista. Haluaisin kuitenkin pystyä tarjoamaan tämän verran: jos kauneuden valitseminen on liian vaikeaa, MYÖNNÄ edes itsellesi että olet VALINNUT kokea elämää kärsimyksen kautta. Kunnioita itseäsi olemalla edes tämän verran rehellinen itsellesi. Olet sen arvoinen.

”Elämä on ihmisen parasta aikaa”

Täyteläisen elämän eläminen: kun tiedostat miten elämä on tarkoituksenmukaista sellaisena kuin se jo on… alkaa löytyä tasapainoa ulkoisen ja sisäisen välille, stressi haihtuu tyyneydeksi ja rauhaksi myös haasteellisissa tilanteissa… jostain nousee iloa ilman syytä. Runsaus on yksinkertaisuutta ja tiedostaminen intuitiivista. Miten reaktiot ja teot nousevat itsestään spontaanisti kokonaisvaltaisesta olemisen tilasta, kun et sodi enää itseäsi vastaan. Hyvinvointia asioissa joilla on merkitystä kaikille.

Stressiä ylläpidetään antamalla mielen jakautua itseään vastaan, kun ”tämä minkä pitäisi olla” ja ”tuo minkä ei pitäisi olla” alkavat taistella keskenään; kun annat mielen addiktoitua ”tähän” ja reagoida torjuvasti ”tuohon”. Alat kritisoida itseäsi ja projisoit sitä ulos tuomitsemalla toisia. Tästä perustasta kasvavat rajoittavat perususkomukset – uskomukset siitä miten elämässä on jotain vikaa, kehossa on jotain vikaa, ympäristössä ja maailmassa on jotain vikaa, suhteessa Jumalaan ja koko ihmiskuntaan on jotain vikaa, ja syvä uskomus että ”minä en ole edes rakastamisen arvoinen.” Tämä taistelu kuluttaa ja väsyttää. Sen sijaan: antaudu, suostu kokemaan elämä täysin tarkoituksenmukaisena sellaisena kuin on. Siitä kehittyy kyky tiedostaa kuka todella olet; kehittyy tarkkailijan olotila. Kun todistat miten oma elämäsi ja oma minuutesi tapahtuu sinulle, sinun ympärilläsi ja sinun kauttasi, kaikki ”tämä tai tuo” putoaa pois niinkuin kuivuneet syksyn lehdet jotka leijailevat pois tietoisuuden virrassa. Avautuu tilaa hyväksyvälle tiedostamiselle joka alkaa alkaa säteillä oman sydämesi lämmöstä. Tarvitsematta vähätellä tai ylikorostaa itseäsi, voit rentoutua kokemaan iloa sen suhteen kuka olet ja missä olet, täsmälleen niinkuin asiat ovat. Voisiko tämä edustaa sinulle elämän tarkoituksen täyttymystä?

Swami Raman mukaan, elämän tarkoitus on oppia avartamaan jaja syventämään tietoisuutta niin, että tunnistamme miten olemme ”sekä hän joka seuraa draamaa, että draama jota seurataan”; inhimillisen elämän tarkoitus on ohjata mieli tiedostamaan mitä se (mieli) on, ja täten luoda mieleen tietoinen sisäänpäin kääntynyt fokus. Tästä näkökulmasta käsin kysymys siitä ”mikä on elämäni tarkoitus?” muuttuu kysymyksesi ”mikä on minun velvollisuuteni elämää kohtaan?” ja vastaus kuuluu: minun velvollisuuteni on olla ja elää täsmälleen sitä kuka ja mitä minä olen. 

Ajatusten Jooga

Ascensio toimii yksinkertaisen tehokkaalla tavalla: se tarjoaa mielelle välineen sukeltaa suoraan puhtaaseen syvään tietoisuuteen ja sisäiseen rauhaan. Tämä tapahtuu niin välittömästi ja automaattisesti, että alussa moni ei edes huomaa, että niin on käynyt. Se mitä huomataan, on miten mieli tämän seurauksena onkin aktivoitunut pyörittämään tavanomaisia ja usein toistuvia ajatuksia.  Ja seuraava ajatus onkin: miten saan pysäytettyä nämä ajatukset, miten onnistun hallitsemaan niitä?

Vastaus on yksinkertainen.

Et mitenkään.

Mielesi toteuttaa omaa ohjelmaansa, eikä päästä sinua kontrolloimaan sitä rationaalisesti.

Mutta kun opit tarkkailemaan ajatuksiasi enemmän, voit huomata mikä on vieläkin yksinkertaisempaa: sinun ei tarvitse yrittää kontrolloida ajatuksiasi, tai edes yrittää pysäyttää niitä.

Anna niiden olla, täsmälleen sitä mitä ne ovat. 

Tässä ei ole kyse ajatuksista.

On kyse HUOMIOSTA ja mihin sitä ohjataan. 

Kun annat huomiosi keskittyä ajatuksiin, sinä olet yhtä kuin ajatuksesi – eli, sinä samaistut ajatuksiisi.

Me samaistumme automaattisesti mihin hyvänsä mihin annamme huomiomme kohdistua. Mitä kauemmin ja kokonaisvaltaisemmin huomio lepää jossain kohteessa, sitä suuremmassa määrin me alamme kokea olevamme tuo kohde. 

Joten ydinasia on FOKUS – se miten ohjaat huomiotasi ja minkälaisen keskittymisen tilan sillä saat aikaan. 

Huomion ohjaaminen on täysin sinun hallinnassasi – sinä, ja vain sinä, VALITSET mihin annat huomiosi kohdistua. 

Moni meistä kaipaa usein sisäistä aitouden tilaa, ja koemme että olemme kadottaneet sen. Usein liitämme tämän aidon, viattoman olemisen tilan varhaisen lapsuuden kokemuksiin, aikaan jolloin koemme että vielä pääsimme kokemaan viattomuutta. Näin siksi, koska lapsuus oli aikaa jolloin vielä annoimme huomion automaattisesti levätä spontaanissa viattomuuden kokemisessa, hetkestä toiseen ja aina vain nykyhetkestä käsin. Sitten lapsi kasvoi aikuiseksi, eli opimme  ohjaamaan huomiotamme muihin asioihin, usein hyvin stressaaviin ajatuksiin, voidaksemme pärjätä elämän kanssa ja saada ystäviä, menestystä ja rahaa. Mitä enemmän huomio kohdistui pois sisäisestä rauhasta, sitä enemmän aloimme kokea että olemme ”menettäneet” rauhan ja viattomuuden, tai ainakin menettäneet kyvyn kokea sitä. Totuus on kuitenkin tämä: tyytyväisyys ja rauha sekä alkuperäinen viattomuus ovat edelleen siellä missä ne alunperinkin olivat, omassa sisimmässä, ne eivät koskaan ole kadonneet sieltä mihinkään. Meille on vain kehittynyt syvään urautunut TAPA HARHAUTTAA FOKUS pois sisäisestä rauhasta ja viattomuudesta, stressaaviin asioihin ja ajatuksiin. Ja sen seurauksena automaattisesti olemme oppineet samaistumaan stressiin, olemme alkaneet uskoa että olisimme yhtä kuin stressi jota ajattelemme. 

Ja kuten jo alussa mainitsin – ratkaisu on yksinkertainen ja vaivaton: anna ajatusten ja stressin olla, mitä hyvänsä se onkin. Sinä et ole se.

Ei ole kyse stressistä eikä ajatuksista.

On kyse huomiosta ja mihin sitä ohjataan. 

Elämä kantaa

Syvempi näkökulma

Jyotish-astrologian syntymäkartta lasketaan sille “persoonalliselle minälle” joka herää fyysisessä syntymässä eloon, sille mikä herää kohtaamaan maailmaa ja tutkimaan itseään syntymän kautta. Syntymäkartasta voidaan tuottaa toinen kartta, jossa tarkastellaan elämää sen sielun näkökulmasta, joka fyysisessä syntymässä asettuu tähän ulkoiseen persoonaan. Elämän ensimmäisten vuosien ajan kohtaamme maailmaa suuressa määrin tästä sielun näkökulmasta käsin, tarkastelemme elämää ja itseämme samaistumalla vielä vahvasti siihen mitä olemme sieluna. Aikuisikään mennessä, persoonallisuuden kehitysprosessi kääntää huomion itsemme ulkopuolelle, opimme samaistumaan siihen mitä olemme yksilöllisenä persoonana, ja totumme tarkastelemaan elämää sen perusteella mitä meille ulkoisesti tapahtuu. Hienovaraisempi sielutietoisuus hautautuu usein syvälle tämän kaiken ulkoisen huomion ja roolin ylläpitämisen alle.

Oma kokemukseni on: tähän elämään syntymisen perimmäinen tarkoitus toteutuu joka tapauksessa, ymmärrämme sitä tai emme. Se ei toteudu meidän suorittamisemme ansiosta, vaan meidän suorittamisestamme huolimatta. Kaikki mitä teemme kun samaistumme ulkoiseen persoonaan ja rooliin – sen avulla voimme joko elää mukana siinä miten elämä tapahtuu meidän kauttamme, tai tahdonvoimaa rutistaen kohdistaa huomiota toisaalle ja pyrkiä suorittamaan jotain mitä oletamme että pitäisi tapahtua. Kaikesta tästä huolimatta, elämämme tarkoitus toteutuu omalla tavallaan, omassa tahdissaan, omalla painollaan. Eikö elämän laatuun vaikuta ratkaisevalla tavalla se, jos oppisimme ymmärtämään mihin meidän elämämme syvemmällä tasolla todella tähtää?

Dharma

Dharma käsitetään toisinaan “elämän tarkoituksena”; oikeampi käännös sille on “se mikä ylläpitää ja tukee elämää” tai “se mikä kantaa elämää”, eli suomeksi sanottuna: “miten elämä kantaa.” Usein uskotaan, että elämän tarkoituksen toteutuminen on meidän suorituksemme varassa. Käytännössä dharma on se “tarkoitus” jonka elämä itse manifestoi tapahtumalla meidän kauttamme – riippumatta siitä toimimmeko sen mukaan, tai pyrimmekö viemään huomiota johonkin muualle, tai elämmekö sen suhteen täysin unessa. Meillä on vapaa valinta tehdä elämässä mitä haluamme, mutta jos suoritamme jotain muuta kuin mitä elämässä meissä pyrkii manifestoimaan, joudumme itse tuottamaan kaiken sen energian ja vaivannäön jota siihen tarvitaan – ja samalla viemme tilaa sen toteutumiselta mikä joka tapauksessa tapahtuu, eli hidastamme tai vaikeutamme asioita. Voidaan siis sanoa: oman dharmansa mukaan eläminen on sitä, että emme omilla odotuksillamme tee elämästä vaikeampaa kuin mitä sen tarvitse olla, että emme omilla odotuksillamme tuota itsellemme tarpeetonta kärsimystä. Dharma on suostumista elämän elämiseen sellaisena kuin se tarjoutuu elettäväksi, meidän kauttamme.

Sielun kehitysagenda

Sielulla on oma kehitysagendansa joka ei välttämättä täsmää siihen mitä persoona yrittää kehrätä kasaan. Perimmäinen tyytyväisyys elämässä löytyy sieltä, missä pystyy tuntemaan sielun tavoitteen ja persoonan pyrkimysten tukevan toisiaan. Tämä on asia joka syntyy oman sisäisen kokemisen kautta, ei älyllisenä pohdiskeluna. Elämä yrittää tarjota hyödyllisiä kokemuksia joka tapauksessa koko ajan, mutta me olemme oppineet hyvin sujuvasti “ohittamaan” ne. Niinpä ratkaisevaa on elämäntapahtumien kohtaaminen “hyväksyvästi läsnäolevan” tiedostamisen kautta – ei vain huristaa kokemusten läpi ja pikakelata turhauttavien hetkien ohi, vaan olla tietoisesti läsnä siinä mitä kokee, joka hetki, yhä uudestaan… vähän niinkuin joka hetki heräisimme yhä uudestaan siihen mitä elämä todella on.

Sokea piste ja elämän tuntematon seikkailu

Tämän elämän perimmäinen tavoite, eli se mitä kohti tämä elämä pyrkii syvällä tietoisuuden tasolla, sisältää sokean pisteen. Tämä sokea piste on sikermä keskeneräisiä odotuksia siitä millaisena haluaisimme elämän toteutuvan. Kärsimys ei synny siitä mitä asiat ovat, vaan “unessa elämisestä” – emme pysty vielä ymmärtämään miten odotuksemme ovat epärealistisia. Elämänpolku johtaa kohti suurta tuntematonta näiden sokeiden pisteiden kautta; kohtaamalla näitä epärealistisia odotuksia jotka aktivoituvat meissä elämänkaaren yksilöllisen aikataulun mukaan.

Niihin ei ole tarkoitus juuttua. Sielun kehityspyrkimys hyödyntää näiden odotusten läpi kahlaamista, jotta heräämme tunnistamaan dharman omassa elämässämme. Nämä aktivoitumiset ovat uinuneet elämän käsikirjoituksessa siemenenä jo ennen fyysistä syntymää. Sielutietoisuuden tasolla “sinä” olet tiennyt jo ennen syntymääsi, että mahdollisuus elämän syvän totuuden tutkimiseen tulee tarjoutumaan näiden kokemusten muodossa. Tämä ”sinä” ei kuitenkaan ole se kuka koet olevasi kun samaistut oman ulkoisen maallisen persoonan rooliin.

Asioiden ajautuminen näitä aktivoitumisia kohti on sitä, mikä toteutuu joka tapauksessa tavalla tai toisella, muodossa tai toisessa. Tarkalleen ottaen millä tavalla ja miten sen kautta luot hyvinvointia omaan elämääsi – se on sinun valinnan vapauttasi.

Kutsumuksen aktivoituminen

Fyysinen olemus toimii sielun käyttövälineenä elämän tutkimisessa, ja sielun on ohjattava tämä työkalu osallistumaan niihin aktiviteetteihin, joiden kautta sielu pääsee tutkimaan tarvitsemiaan kokemuksia ja tilanteita. Sielu houkuttelee ja provosoi fyysistä persoonaa näitä asioita kohti, herättämällä tunnetta jostain mikä “kutsuu sinua puoleensa” – tunnetta jolle voi antaa nimen “kutsumus” ja jota voi lähteä seuraamaan elämässä fyysisen toiminnan muodossa. Tämä kutsumuksen tunne toimii niinkuin majakkavalo tai magneetti, ohjaa ihmistä operoimaan sellaisten asioiden parissa joita sielu haluaa tarkastella.

Kun samaistumme itsessämme suorittavaan persoonaan, samaistumme myös sen ylläpitämiin odotuksiin – odotuksiin siitä mitä meidän suorituksistamme pitäisi seurata, odotuksiin siitä miten meidän suoritustemme pitäisi onnistua, odotuksiin siitä miten meidän pitäisi pystyä hyötymään suorituksistamme. Alamme asettaa elämälle ehtoja. Tästä syntyy varsin rajallinen näkemys siitä mitä elämä parhaimmillaan voi olla, koska se mitä rationaalinen mieli osaa kuvitella asioiden suhteen, tuskin vastaa sitä mihin sielu haluaa asioiden johtavan, eikä varsinkaan vastaa sitä mitä sielu omasta tietoisuuden näkökulmastaan kykenee saamaan aikaan.

Dharman todentaminen

Dharman tunnistaminen on prosessia, jossa opimme laskemaan irti toiminnan oletetuista hyödyistä. Opimme laskemaan irti odotuksista sen suhteen mitä hyötyä toiminnasta pitäisi seurata. Opimme tekemään sen mikä asioissa tulee omalle kohdalle tehtäväksi koska se on meille luonnollista, sen tekeminen tuntuu hyvältä ja osaamme olla välittämättä siitä seuraako toiminnasta onnistumista vai ei. Teemme niin, koska siten toimimalla voimme kokea “miten elämä kantaa.” Sinä olet se joka suorittaa toiminnan koska sinulla on kosmisesti parhaat edellytykset antaa toiminnan toteutua itsesi kautta. Arviot onnistumisesta ovat lähinnä tulkintoja siitä,  ovatko omat odotuksesi toteutuneet vai eivät, ja sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä siunauksia toiminnasta on syntynyt laajemmassa mittakaavassa. Toiminta on automaattisesti hyödyllistä jos se on dharman mukaista ja lähtöisin oman dharman tunnistamisesta; jos odotukset ovat epärealistisia niin meidän arviomme ”onnistumisesta” ovat vääristyneitä – eli niillä ei tee yhtään mitään joten niitä ei kannata edes ajatella, eli kannattaa laskea irti ja antaa dharman toteutua rennolla otteella, vailla kouristuksenomaista takertumista, eli vailla odotuksia lopputuloksesta.

Tarkkailijan näkökulma

Sielu tavallaan sanoo: ”Ota näistä asioista kiinni, tartu niihin ja tee niistä itsellesi elämää, jotta minä pääsen tutkimaan itseäni ja omia kehitystarpeitani.” Ja sitä mukaa kun sielun tietoisuus omasta kehityksestään kehittyy, sitä mukaa kehittyy myös se mikä motivoi sinua elämässä eteenpäin. Hämäävää tässä tietysti on se, että sielu olet ”sinä”, mutta ei se kuka koet olevasi kun samaistut oman ulkoisen maallisen persoonan rooliin; sielu on ”sinä” silloin kun samaistut siihen kuka olit ennen kuin edes synnyit tähän persoonaan, ja kuka olet kun katsot elämääsi tämän persoonan kautta mutta sen ulkopuolelta; kun seuraat itseäsi sivusta niin kuin seuraisit jonkun toisen ihmisen tekemisiä. Mitä enemmän tähän yhtälöön sukeltaa epäkypsiä odotuksia siitä minkälaista ”onnistumisen” pitäisi olla, sitä enemmän todellisuustaju vääristyy, ja sitä todennäköisemmin tulkitset asioita ”onnistumisen puutteeksi” – vaikka sielusi näkökulmasta asiat ovat jotain aivan muuta. Tästä voidaan puhua “tarkkailijan näkökulmana”, ja kannattaa kysyä itseltään: kuka tarkkailee ketä?

Oikea asento

Sielun tietoisuuden kehittymistä auttaa suunnattomasti, kun ylläpidämme elämässä “oikeaa asentoa”. ”Asana” on termi joka joogan harjoittamisessa viittaa asentoon. Joogan harjoittaminen on yksi osa sitä prosessia millä tietoisuuden kehittymistä tuetaan. Hatha joogassa opetellaan ottamaan ”oikea asento” joka mahdollistaa energian virtauksen optimaalisen puhtaasti sekä fyysisen kehon että energiakehon ja tunnekehon ja mentaalisen kehon läpi. Ihminen kokee tämän lisääntyneenä hyvänolon tunteena, virittymisenä omaan hyvinvointiinsa – eli dharmaan. Mutta ulkoisen asennon lisäksi ”asana” viittaa “sisäiseen asentoon”, eli ”oikean asenteen” omaksumista elämän kohtaamiseen, sielutietoisuuden tasolla. Samalla kun keho löytää oikean asennon, sielu tunnistaa oikean asenteen, joka mahdollistaa dharman virtauksen puhtaasti koko olemuksen läpi, sen kaikilla tasoilla. Ja tämä dharman virtaus sen jälkeen motivoi ihmistä toimimaan kokonaisvaltaista ja eheyttävää ”hyötyä” tuottavalla tavalla. Himalayan Instituutin presidentti Rolf Sovik ilmaisee asian näin: “Asanoiden todellinen merkitys on sisäisessä kokemuksessa, siinä miten asentojen läpikäyminen herättää meissä kokemuksen itsessämme olemisesta.”

Sielu pyrkii houkuttelemaan sinua elämänkokemuksiin ja tilanteisiin, joiden kautta alat ymmärtää oikean asenteen ottamisen ja ylläpitämisen merkitystä. Mitä hyvänsä käytännön tasolla  tapahtuu, mitä hyvänsä suorituksistasi seuraa tai jää seuraamatta, perimmäisellä tasolla niistä on tarkoitus jäädä käteen nimenomaan tietoisuus siitä mikä on oikea asenne, miten otat sen ja miten ylläpidät sitä.

Ota vastuu oman elämän onnesta

Tässä vielä mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi. Jos elämä olisi ihmisen oman ymmärryksen varassa niin aika heikossa hapessa olisi evoluutio – joten elämän jatkumista ei ole jätetty riippuvaiseksi siitä miten me sitä ymmärrämme tai emme. Elämän “tarkoitus” ja dharma on jotain sellaista mikä toteutuu elämässämme joka tapauksessa muodossa tai toisessa, riippumatta siitä toimimmeko sitä tukien vai sitä vastaan vai elämmekö sen suhteen täysin unessa. Pystytkö näkemään, missä määrin oma elämäsi on tähän mennessä toteuttanut tätä?

Joulusiunaus

Niin kuin pidät lasta sylissä ja annat hengityksesi kulkea rennosti ja vapaasti, kohtele omia halujasi ja pelkojasi samalla tavalla. Rentona oleminen on irtilaskemista, rentona oleminen on oman tilan ja tarkkailijan tietoisuuden ylläpitämistä.

Tämä hienovarainen, syvä mielen rentous vapauttaa tukoksia, joita mieli ylläpitää ajatusten ”minä minä minä ja minun” –muodossa.

Paljon syvemmällä, rentona oleminen saa omatuntosi värähtelemään mantran ”äänenä” – oma sisäinen seuralaisesi ja opastajasi.

Hengitä TÄMÄN mentaalisen kehon läpi.

Hengitä TÄTÄ Nimeä ja Identiteettiä.

Olkoon tämä Syntymä ja Nimi heränneen sielusi juhla, rauhan syntymä ja nimi joka tulvii täynnä iloa, ja päätös jatkaa tätä päivästä toiseen, hengenvedosta toiseen.

Kaikella Perinteen rakkaudella ja valolla,

Henkisen Perimälinjan armon kautta,

Siunausta sinulle ja rakkaillesi tulevina pyhinä päivinä.

Swami Ritavan Bharati

Jaeisham Ishvaram

Heikki & Anneli

Joulutarina

Länsimaalaisen kristillisen kulttuuriperinteen mukaan joulun aikaan juhlitaan Jeesuksen syntymää. Meidät on opetettu pitämään siihen liittyviä tapahtumia itsestään selvinä, ja harvoin pysähdymme ajattelemaan miten kaksi tuhatta vuotta sitten niin ei ollut. Niihin aikoihin kun Jeesus syntyi ja kun hänet ristiinnaulittiin, suurimmalla osalla ihmisiä sen enempää Palestiinassa kuinkoko planeetalla ei ollut hajuakaan siitä mitä on tapahtumassa. Ihmiset eivät ajatelleet: “nämä tapahtumat tulevat kaikumaan kautta koko ihmiskunnan historian.” Oli kyllä olemassa pitkään ylläpidettyjä henkisiä traditioita,joilla oli tieto näihin tapahtumiin liittyvistä asioista ja jotka olivat myös pitkään julistaneet niistä profetioita. Suurin osa ihmisistä eli kuitenkin tietämättömyydessä. Oli myös olemassa ikivanha Veda-perinne jossa ymmärrettiin ihminen sisäiseltä olemukseltaan henkisenä, mutta Palestiinaa hallitseva Roomalainen valtakulttuuri oli ulkoisen materialistinen, ja se näkyi myös heidän suhteessa omiin jumaliinsa. Ajatus jostain “sisäisestä henkisyydestä” ei ollut suurten kansanjoukkojen mielissä ihmisen elämää ohjaava periaate. Joten – vain siinä tapauksessa että “jumala” syntyi ja kasvoi ihmisten keskuuteen sellaisessa fyysisessä lihallisessa ruumiillisessa muodossa jonka ihmiset pystyivät uskomaan ja ymmärtämään ja koskettamaan, hänen olemassaoloonsa voitiin kiinnittää huomiota.

Nykypäivinä kuuntelemme tarinoita Kristus Jeesuksen maallisesta vaelluksesta yleisenä tietona, mutta on kestänyt lähes kaksi tuhatta vuotta, että on tultu tähän. Se miten ja missä muodossa näitä tarinoita kerrotaan nykyisin, palvelee meidän haluamme ja pyrkimystämme herättää tietoisuus omasta henkisestä olemuksestamme. Meidän globaalin kulttuurin aikana, ajatus jumalasta joka fyysisessä ihmisruumiissa kävelee kadulla vastaan tapaamaan meitä, ei tarjoa samaa assosiaatiota kuin mitä se herätti kaksi tuhatta vuotta sitten Palestiinassa.Meidän on nykyajassa tarkoitus keskittää huomiotamme seuraavaan: voimme herättää sellaista mikä meissä jo vallitsee, voimme herättää sellaista mitä jo olemme omassa ytimessämme. Muistetaan siis totuus joka jo on.Me itse olemme tämän ajan tärkein Joulutarina. Me olemme Tietoisuuden Valo joka syntyy tietämättömyyden keskelle, vuoden pimeimpänä aikana.

Iloista Joulua.

Katse korkeuksiin

”Kohottakaa katseenne korkeuksiin.” Miksi pidämme niin itsestään selvänä, että se mikä on henkistä on meidän yläpuolellamme? Että kun haluamme tavoittaa henkisen niin meidän on kurkotettava “ylöspäin”, korkeuksiin? Tämä ei ole vain abstrakti idea, vaan perustuu siihen miten ihmisenä koemme omaa olemassaoloamme fyysisessä ruumiissa; tämä perustuu siihen miten meidän neurologiamme toimii. Tee pieni kokeilu: pidä pää normaalissa asennossa äläkä nosta leukaa, mutta käännä silmiä ylöspäin niin että tunnet lievää painetta silmäkuopissa. Pidä katsetta tällä tavalla ylöspäin käännettynä hetken aikaa, ja pistä merkille oma hengityksesi -huomaatko siinä mitään vaikutusta? Sitten anna silmien rentoutua ja katseen laskeutua normaaliksi. Jälleen pistä merkille hengitys, ja miltä sinusta tuntuu?

Kun käytämme silmiämme tällä tavalla, se aikaansaa hermostollisen reaktion aivoissa josta se tietysti leviää koko kehoon. Silmien kääntäminen ylöspäin lievän paineen tunteen kanssa rentouttaa kehorytmejä ja erityisesti saa mielen laskemaan irti samaistumisesta tunnetiloihin jotka ovat aktiivisia. Tunteet eivät katoa, mutta mieli lakkaa takertumasta niihin; voit ainakin hetkellisesti kokea miten “sinulla on tunne” sen sijaan että “sinä olet tunne”. Tämän neurologisen kikan avulla voi “hepulissa” pyörivän pikkulapsen mielialan saada helposti vaihtumaan, jos saat hänet hetkeksi kääntämään silmiään yläviistoon; kiinnittämällä hänen huomiotaan johonkin mitä on ylhäällä tai korkealla hänen mielensä automaattisesti irtoaa siitä tunnetilasta mikä hänellä on vallitsevana: katso, näetkö nuo pilvet? katso miten lintu lentää, tai… näetkö mitä tuolla katonrajassa on? Ah, ei kai mitään – mutta silmien liike vaikutti jo.

Meillä on siis kokemus: se mikä vaikuttaa meihin vapauttavalla tavalla – se on ”ylhäällä” korkeuksissa. Joten jos “henkisyys” on “tuolla ylhäällä” niin meidän sijaintimme on “täällä alhaalla”. Kaikki uskonnolliset ja henkiset kulttuurit ovat hyödyntäneet tätä suunta-symboliikkaa kautta historian. Noudatamme näitä suuntia virittyäksemme siihen minkä koemme vapauttavana, virittyäksemme henkisyyteen. Perinteinen symboliikka ohjaa huomiota “kohti korkeuksia” jotta voimme tavoittaa hengen – mutta todellisuus on paljon yksinkertaisempaa: se vapauttava henkisyys jota kohti kurkotamme, ei ole vain “yläpuolellamme” vaan se on joka puolella kaikkialla mihin katsomme ja kauempana kuin mihin pystymme näkemään, se läpäisee täysin meidät itsemme ja ilma jota hengitämme on täysin sen kyllästämää – joten emme voi välttää sitä vaikka yritämme.

Katseen kääntäminen kohti korkeuksia on vain tapa virittyä huomaamaan, vaikka vain hetkellisesti, se kokemus joka meissä jo kaiken aikaa vaikuttaa. Tärkeä osa ihmisenä olemista on tulla tietoiseksi siitä miten koemme näitä kahta vaikutussuuntaa jokapäiväisessä arjessa: alhaalta ylöspäin, ja ylhäältä alaspäin. Nämä eivät ole vain fyysisen tilan abstrakteja suuntia, vaan ne ovat kokemuksia joiden kautta rakennamme tunnetta omasta identiteetistämme ja fyysisestä minuudestamme.

Ja jos haluat kurottaa hiukan pidemmälle, kysy itseltäsi: miksi ristimme kätemme kun rukoilemme? Minkälaisen kokemuksen suunnasta se tarjoaa?

Raajarikko kettu

Mies kulki metsän halki ja näki siellä ketun joka oli menettänyt jalkansa. Mies ihmetteli miten kettu pysyi hengissä, mutta sitten hän näki tiikerin saapuvan paikalle riistaa suussaan. Tiikeri söi ensin itse kylläkseen ja jätti sitten loput saaliista ketulle.

Seuraavanakin päivänä Jumala ruokki ketun saman tiikerin välityksellä. Mies ihmetteli kovin Jumalan suuruutta ja sanoi itsekseen: ”Minäkin käyn lepäilemään rauhalliseen paikkaan ja luotan täysin siihen, että Jumala huolehtii kaikista tarpeistani.”

Näin hän tekikin useiden päivien ajan, mutta mitään ei tapahtunut. Mies oli jo nälkäkuoleman partaalla, kun hän kuuli äänen sanovan: ”Sinä joka vaellat eksyksissä, avaa silmäsi ja näe totuus! Seuraa tiikerin esimerkkiä ja lakkaa jäljittelemästä raajarikkoa kettua.”

Anthony de Mellon kirjasta Kuuletko linnun laulun?