Chaya Lila – Varjojen leikki

Aivojen toiminnan on ymmärretty suuntautuvan kahdella tavalla. Vasen aivopuolisko tuottaa enemmän loogista, rationaalista, matemaattista ja tieteellistä lähestymistapaa; oikea aivopuolisko tuottaa enemmän intuitiivista, tunneperäistä, luovaa ja taiteellista tilan havaitsemista. Ne joilla oikean aivopuoliskon toiminta on kehittyneempää, lähestyvät elämää laajemmasta näkökulmasta käsin. Näin usein naisilla, joiden tehtävä ihmisen evoluutiossa on synnyttää, ravita ja ylläpitää elämää, sekä elvyttää ja tervehdyttää sitä. Naisellinen lähestymistapa voi olla vähemmän kehittynyt huomion rationaaliseen keskittämiseen; äärimmäisissä tapauksissa tästä voi syntyä väittelyn- tai riidanhaluinen persoonallisuus jossa asenteet ja reaktiot pohjautuvat lähinnä järjenvastaiseen tai suhteettomaan ajatteluun, enemmänkin mieltymyksiin  tai mielenilmauksiin kuin faktoihin. Vasemman aivopuoliskon hallitsevuus motivoi pyrkimystä luonnon rationaaliseen hallitsemiseen, perinteisesti enemmän miehinen taipumus. Vahvistuneen energisyytensä ja aggressivisuutensa ansiosta mies päätyy usein parisuhteessa käsittelemään ulkomaailmaa koskevia asioita. Oikeaa aivopuoliskoa paremmin käyttävä pitää peräsintä ja ohjaa suuntaa, vasempaa aivopuoiskoa käyttävä soutaa venettä eteenpäin. Avaramman näkökulman omaava nainen on usein paremmin vastuussa pariskunnan elämän yleisistä suuntaviivoista. Mies voi helposti tukahduttaa itsessään oikealle aivopuoliskolle tyypillisiä toimintoja, jos feminiinit ominaisuudet kuten tunneherkkyys ja vaistomaisuus tekevät hänen olonsa epämukavaksi. Kun oikean aivopuoliskon toiminnot ovat kunnolla kehittyneet, ihmisessä esiintyy kykyä luovaan toimintaan, kykyä tunteiden kohtaamiseen, rakkauden ilmaisemiseen ja vastaanottamiseen, sekä kykyä kauneuden kokemiseen ja tunnistamiseen. Kehittyneimmässä muodossaan oikea aivopuolisko toimii ihmisen muusana, inspiraation lähteenä ja oppaana havahtuneen tietoisuuden kokemiseen. 

Se minkä kokemista tukahdutamme tai kiellämme itsessämme, projisoidaan “varjoina” partneriin ja toisiin ihmisiin. Jokaisessa parisuhteessa touhuaa neljä eri hahmoa. Kaksi sellaista joista kumpikin ovat tietoisia, ja kaksi sellaista joita ei tiedosteta ja jotka projisoidaan  toiseen. Eli – se mitä minä olen ja se mitä sinä olet, sekä se mitä minä kuvittelen sinun olevan ja se mitä sinä kuvittelet minun olevan. Kannattaa kysyä itseltään – kenen kanssa milloinkin keskustelen? Ihanteellisessa tapauksessa, kun nämä tiedostamattomat osat projisoidaan toiseen, ne tuottavat tapahtumia jotka vievät yhteistä kasvua eteenpäin; ne saavat meitä kehittämään itsessämme sen mitä koemme että meistä puuttuu. Kokonaisuutemme eheytyy. Kun tämä prosessi tukkeutuu tai estyy rajoittavien uskomusten ja tottumusten ansiosta, projisoiminen johtaa toistuvaan sarjaan vahingollisia suhteita. Emme ymmärrä miten projisoimme toisiimme omia rajoituksiamme ja ahdistustamme. Aina kun huomaat syyttävästi jotain toista ihmistä tai olosuhteita, mistä hyvänsä mikä sinua turhauttaa tai ahdistaa – silloin sinulta on jäänyt huomaamatta miten oma turhautumisesi ja pettymyksesi kumpuaa omasta sisimmästäsi ja heijastuu ulospäin toiseen. Vajavainen käsitys omasta arvosta ja siitä seuraava avuttomuuden kokemus on se mitä projisoimme ulospäin, vähättelemällä tai tuomitsemalla toisia. Se mitä todellisuudessa tapahtuu on: toiset ihmiset tai elämän olosuhteet tarjoavat meille mahdollisuuden tunnistaa oma sisäinen arvottomuuden tunteemme. Jos tätä ei tunnisteta, mikään suhde ei kestä tämän projektion tuhoisaa voimaa.

Kun olimme lapsia, monille meistä ainut vaihtoehto selvitä ympäristön vaatimuksista ja paineista oli kätkeä osia siitä mitä aidosti olimme. Opimme ostamaan hyväksyntää ja rakkautta olemalla sisäsiistejä. Asiat jotka opimme kätkemään itsestämme, muuttuivat alitajunnan kellarin pimeydessä laahustaviksi varjoiksi. Nämä ominaisuudet ja taipumukset eivät saaneet koskaan mahdollisuutta kehittyä ja kasvaa. Niihin sisältyy lukuisia persoonallisuutemme osia jotka kaipaavat yhä hyväksymistä ja tunnustusta. Olemme oppineet julmalla kädellä tuomitsemaan näitä osia itsestämme, mieluummin syömme rautanauloja kuin alamme tutkimaan omaa haavoittuvaisuuttamme. Haluamme että muumiot pysyvät hiljaa haudassaan eikä vaeltele öisin unissamme. 

Mutta meidän varjomme sisältävät paljon kauniita ja arvostamisen arvoisia asioita ja ominaisuuksia, jotka eivät ole koskaan saaneet mahdollisuutta kehittyä ja ilmentyä, koska niille ei ollut tilaa ulkoisessa elinympäristössämme. Olemme lapsuudessa automaattisesti tukahduttaneet ne uinuvat kyvyt ja piilevät ominaisuudet joille emme saaneet ympäristöltä  tukea. Tämä voi olla hyvin suuri osa siitä mitä sinä todella aidoimmillasi olet, ja voit olla. Tämän vuoksi henkisen  tiedostamisen kyky on aikuisiässä harvinaisempaa, ja opimme kuvittelemaan että havahtuminen on jotain mikä meidän täytyy tekemällä suorittaa. Varhaislapsuudessa monet ovat kykeneviä näkemään ja kohtaamaan elementaaleja, luonnonhenkiä, henkisiä olentoja, enkeleitä, deevoja… mutta jos aikuiset heidän ympärillään pilkkaavat tai vähättelevät tätä kaikkea, niinajan myötä lasten näkemisen kyky vaimenee. 

Varjot edustavat niitä osia joita olemme tukahduttaneet itsessämme, osia jotka olemme opetelleet unohtamaan. Enimmäkseen koemme niitä siinä miten projisoimme ne toisiin, silloin kun ne nostavat meissä päätään. Se  mikä toisissa ärsyttää meitä, on kaikki sellaista mitä olemme tuominneet itsessämme ja omassa universumissamme. Varjoa ei pysty kuitenkaan koskaan täysin tukahduttamaan eikä hävittämään. Ainut tapa parantaa varjo on lakata tuomitsemasta sitä, hyväksyä se, syleillä sitä. Kehittyvän sielun on lopulta otettava vastaan kaikki omat tukahdutetut halunsa, tarpeensa ja tunnetilansa. Kehittyvän sielun on lopulta kuitenkin suostuttava haluamaan sitä mitä hänen kuuluu haluta. Niin kauan kuin tätä ei tapahdu, suurin osa meidän energiastamme on lukittuna alitajunnassa keskenään taistelevien ristiriitaisten halujen ja pyrkimysten konfliktiin; elämä jatkuu epäharmonian vallassa. Tämä varjojen konflikti on se mitä projisoimme ulospäin toisiin. 

Oman sisäisen pimeyden kohtaaminen edellyttää rohkeutta ja nöyryyttä. Usko ja luottamus on hyödyllinen apuväline: kun uskot että pystyt ilman uhkaa tai vaaraa avaamaan sisäisiä lukittuja komeroita, voit alkaa eheyttämään tukahdutettuja persoonan osia ja lakata projisoimasta pelkojasi ja halujasi toisiin. Ilman Ascensoimisen tarjoamaa luonnollista prosessia tämä voi tuntua kivuliaalta: joillekin meistä on tarpeen järkyttyä  siitä kun näemme itsemme sellaisena kuin todella olemme, sen sijaan että pysymme unessa omissa kuvitelmissamme – siitä alkaa matka kohti eheytymistä ja havahtumista. Mitä hyvänsä tarvitaan, se on edellytys todellisen vapauden löytämiselle. Oleellinen kysymys on kuinka pian pystyt aloittamaan, ei se pitäisikö sinun aloittaa. Tuhannen kilometrin matka alkaa yhdestä askeleesta. Ja matkaan on lähdettävä, kun haluamme välttää tukahtumisen omiin varjoihimme. Hetki on NYT.

Ascensoimisen avulla kaikki alitajunnan tukahdutetut alueet voidaan vaivattomasti, harmonisesti ja armollisesti avata ja Äärettömän Valon rajattoman ymmärryksen parantavalle voimalle. Tämän avulla prosessi, joka muuten voi tuntua hitaalta vaikealta, muuttuu inspiroivaksi ja jännittäväksi seikkailuksi oman elämän tuntemattomaan, ikuisen ilon alkulähteelle.

Alkuperäinen artikkeli ”The Shadow”, kirj. MSI

Vastaa