Tapas

Sopeutuminen Koronaviruksen aikaansaamaan olotilaan nostaa esiin ja korostaa tarvetta ymmärtää, mitä tarkoittaa Tapas, joka on yksi Patanjalin joogasutrien niyama eli itsensä tarkkailun apuväline.

Tapas on Patanjalin joogasutrissa kolmas niyama. Tapas on sanskriittia ja sen käännöksiä ovat: ”sisäinen intensiivinen tuli” sekä ”henkinen askeettinen itsekuri.” Hengen tuli joka polttaa pois havahtumisen tiellä olevat esteet ja tukokset. Harjoittamalla tapas-asennetta ihminen puhdistaa mieltä rajoittavat uskomukset ja aistihavaintoja vääristävät väärinymmärrykset.

Tapas itsessään voidaan kuitenkin helposti ymmärtää väärin. Tulisen intensiteetin ja askeettisen itsekurin ymmärretään usein tarkoittavan pakottavaa suorittamista, tarvetta puskea itseään oman sietokykynsä rajalle tai siitä yli. Niinkuin pyrkisit hikoillen ja kivuliaasti pitämään jooga-asentoa johon vain vaivoin pystyt vääntäytymään.

Mutta.

Itsekuri ja intensiteetti EI tarkoita että pitäisi yrittää suoriutua jostain mikä on vaikeaa. Itsensä piiskaaminen ei ole sitä askeettisuutta eikä itsekuria mitä tapas tarkoittaa. Päinvastoin. ”Askeettisuus” tarkoittaa minimalismia, sitä että ei tehdä mitään turhaa, ei pyritä mihinkään ylimääräiseen vaan pitäydytään oleellisissa perusasioissa. ”Itsekuri” tarkoittaa itse tietoisesti valittua kurinalaisuutta sen suhteen, että toistaa valitsemaansa harjoitusta yhä uudestaan, kerta toisensa jälkeen, päivästä toiseen, niinkuin hampaiden pesu. Itsekuri on itse valittua peräänantamattomuutta jonka ansiosta antautuu tekemään valitsemaansa harjoitusta säännöllisesti ja toistuvasti, silloinkin kun mieliteot houkuttelevat tekemään jotain muuta – koska olet tiedostanut harjoituksen tekevän sinulle hyvää. ”Intensiivinen sisäinen tuli” ei tarkoita sitä että puoliväkisin puskemalla pitää saada hiki pintaan, ja vauhti päälle suorituksessa; sinä et itse ”kuumenna” itseäsi tuliseksi, vaan ”tuli” on jotain mikä syttyy sisimmässä sen seurauksena miten olet ”askeettisella itsekurilla” valinnut toistaa harjoitusta yhä uudestaan ja keskittyä sen toistamisessa olennaisiin perusasioihin ja karsia kaikki turhat odotukset pois. Tämän seurauksena syttyy sisimmässä ”tuli” joka synnyttää mielessä vahvan fokuksen, tämä fokus kohdistuu havahtumista rajoittaviin tukoksiin ja alkaa polttaa niitä lasersäteen lailla pois. Sinä pääset kokemaan tämän esteiden sulamisen ja murenemisen siinä miten mieli selkeytyy ja tietoisuus avartuu – ei välttämättä siinä kohtaa missä teet harjoitusta, usein tiedostat vasta myöhemmin että näin on päässyt käymään. Syntyy fokus jonka avulla voit pysyä vakaasti omassa hengityksessäsi ja tarkkailla mitä sinussa nousee kun pidät valitsemaasi asanaa eli jooga-asentoa. Mutta syvemmällä tasolla ”asana” tarkoittaa myös asennetta; tapas-harjoittamisen kautta sinussa syttyy fokus jonka avulla pysyt vakaasti hiljaa oman itsesi tiedostamisessa ja voit tarkkailla mitä sinussa nousee kun pidät yllä valitsemaasi asennetta.

Tapas -tulisuutta voi tasapainottaa joogasutrien ensimmäisellä yamalla joka on ahimsa. Ahimsa ymmärretään ulkoisena väkivallan puuttumisena, mutta tämäkin tulee ymmärtää sisäisenä asenteena: valitset suhtautua omaan tapas-harjoitukseesi vailla julmuutta, vailla pakottamista, eli vailla väkivaltaa. Toisin sanoen: olet armollinen itsellesi. Tee sen mukaan ja niissä raameissa mikä sinulta onnistuu yrittämättä väkisin. Itseäsi kohtaan, omia tavoitteitasi kohtaan, omia odotuksiasi ja omaa suorituskykyäsi kohtaan ole myötätuntoisen armollinen. Sen sijaan että yrittäisit suorittaa tai suoriutua, sen sijaan että pyrkisit vääntämään itsestäsi mahdollisimman paljon irti – käytä askeettista itsekuria siihen että toistuvasti palautat mieleesi mikä onkaan sinun päämääräsi, mikä on tavoite johon pyrit harjoituksen toistamisella. Annat sen vain palata mieleen ja käväistä mielessä – mutta teet sen toistuvasti ja askeettisesti karsimalla siitä pois kaiken turhan eli et anna turhien ajatusten häiritä sitä hetkeä. Se hetki jolloin annat päämääräsi käväistä mielessä on vain muutaman sekunnin mittainen, joten tämä ei ole edes vaikeaa. Sen jälkeen käytät itsekuria siihen että toistuvasti, yhä uudestaan, alat pikkuhiljaa kallistumaan tavoitetta kohti, niinkuin kasvi joka kallistuu kohti nousevan auringon paistetta. ET venytä ETKÄ kurkota, vaan annat itsesi taipua lempeästi kohti sitä miten voisit päästä kokemaan tuota asiaa… hitaasti, rauhallisesti, tietoisena joka hetkestä. Niin pitkälle kuin se tässä hetkessä on sinulle mahdollista. Siinä missä tulee raja vastaan, et yritä puskea sen yli väkisin; armollisena itsellesi, kokeilet onko minkään missään määrin mahdollista ANTAA venyä tuon rajan yli ilman että yltyvä suorittamisen tuska ja kipu vie kaiken huomion… pistät vain merkille missä rajasi tällä kertaa kulkee, ja annat itsesi vetäytyä takaisin. Siinä se. Ei yhtään enempää, tällä kertaa. Näin tänään, ja huomenna jotain muuta.

Toinen millä voit tasapainottaa tapas-intensiteettiä on toinen niyama eli santosha: samalla kun annat harjoitukselle sen vaatiman ajan ja olet armollinen itsellesi sen onnistumisen suhteen … ole läsnä ja elä täysin tätä hetkeä, nauti siitä mitä sinulla on ja mitä sinä olet juuri tässä, juuri nyt; vertaamatta siihen mitä oli eilen, kuvittelematta mitään siitä mitä voisi olla huomenna. Antaudu elämään sitä mikä tässä hetkessä tapahtuu, ja valitse olla onnellinen, tarvittaessa jopa siitä huolimatta.

Vastaa