Katse korkeuksiin

”Kohottakaa katseenne korkeuksiin.” Miksi pidämme niin itsestään selvänä, että se mikä on henkistä on meidän yläpuolellamme? Että kun haluamme tavoittaa henkisen niin meidän on kurkotettava “ylöspäin”, korkeuksiin? Tämä ei ole vain abstrakti idea, vaan perustuu siihen miten ihmisenä koemme omaa olemassaoloamme fyysisessä ruumiissa; tämä perustuu siihen miten meidän neurologiamme toimii. Tee pieni kokeilu: pidä pää normaalissa asennossa äläkä nosta leukaa, mutta käännä silmiä ylöspäin niin että tunnet lievää painetta silmäkuopissa. Pidä katsetta tällä tavalla ylöspäin käännettynä hetken aikaa, ja pistä merkille oma hengityksesi -huomaatko siinä mitään vaikutusta? Sitten anna silmien rentoutua ja katseen laskeutua normaaliksi. Jälleen pistä merkille hengitys, ja miltä sinusta tuntuu?

Kun käytämme silmiämme tällä tavalla, se aikaansaa hermostollisen reaktion aivoissa josta se tietysti leviää koko kehoon. Silmien kääntäminen ylöspäin lievän paineen tunteen kanssa rentouttaa kehorytmejä ja erityisesti saa mielen laskemaan irti samaistumisesta tunnetiloihin jotka ovat aktiivisia. Tunteet eivät katoa, mutta mieli lakkaa takertumasta niihin; voit ainakin hetkellisesti kokea miten “sinulla on tunne” sen sijaan että “sinä olet tunne”. Tämän neurologisen kikan avulla voi “hepulissa” pyörivän pikkulapsen mielialan saada helposti vaihtumaan, jos saat hänet hetkeksi kääntämään silmiään yläviistoon; kiinnittämällä hänen huomiotaan johonkin mitä on ylhäällä tai korkealla hänen mielensä automaattisesti irtoaa siitä tunnetilasta mikä hänellä on vallitsevana: katso, näetkö nuo pilvet? katso miten lintu lentää, tai… näetkö mitä tuolla katonrajassa on? Ah, ei kai mitään – mutta silmien liike vaikutti jo.

Meillä on siis kokemus: se mikä vaikuttaa meihin vapauttavalla tavalla – se on ”ylhäällä” korkeuksissa. Joten jos “henkisyys” on “tuolla ylhäällä” niin meidän sijaintimme on “täällä alhaalla”. Kaikki uskonnolliset ja henkiset kulttuurit ovat hyödyntäneet tätä suunta-symboliikkaa kautta historian. Noudatamme näitä suuntia virittyäksemme siihen minkä koemme vapauttavana, virittyäksemme henkisyyteen. Perinteinen symboliikka ohjaa huomiota “kohti korkeuksia” jotta voimme tavoittaa hengen – mutta todellisuus on paljon yksinkertaisempaa: se vapauttava henkisyys jota kohti kurkotamme, ei ole vain “yläpuolellamme” vaan se on joka puolella kaikkialla mihin katsomme ja kauempana kuin mihin pystymme näkemään, se läpäisee täysin meidät itsemme ja ilma jota hengitämme on täysin sen kyllästämää – joten emme voi välttää sitä vaikka yritämme.

Katseen kääntäminen kohti korkeuksia on vain tapa virittyä huomaamaan, vaikka vain hetkellisesti, se kokemus joka meissä jo kaiken aikaa vaikuttaa. Tärkeä osa ihmisenä olemista on tulla tietoiseksi siitä miten koemme näitä kahta vaikutussuuntaa jokapäiväisessä arjessa: alhaalta ylöspäin, ja ylhäältä alaspäin. Nämä eivät ole vain fyysisen tilan abstrakteja suuntia, vaan ne ovat kokemuksia joiden kautta rakennamme tunnetta omasta identiteetistämme ja fyysisestä minuudestamme.

Ja jos haluat kurottaa hiukan pidemmälle, kysy itseltäsi: miksi ristimme kätemme kun rukoilemme? Minkälaisen kokemuksen suunnasta se tarjoaa?

Vastaa